Jazz musiikkilajina jakaa mielipiteitä hyvin vahvasti. Osa jazz-musiikin faneista ovat sitä mieltä, että lähes kaikki musiikki jota nykypäivänä kuulemme, pohjautuu jotenkin jazz-muusikoiden tekemiin sovituksiin, sekä sävellyksiin.
Itse musiikkilajina, jazz ei missään nimessä ole mitään kevyttä kuunneltavaa, jos musiikista jotain haluaa oppia. Jazz on improvisointia vietynä aivan uudelle tasolle, sillä hyvin usein siinä ei edes lauleta. Kyse on siis lähes kokonaan instrumentaalisesta musiikista, jonka afroamerikkalaiset muusikot toivat suuren kansan tietoisuuteen, jo 1930-luvun alkupuolelta.
Suomessa jazzin ympärillä pyörivä skene ei ole kovin suuri, ellei lasketa suurimmissa kaupunkissa toimivia, hyvin pieniä jazz-klubeja. Jostain kumman syystä johtuen kuitenkin Porissa järjestetään ylivoimaisesti Suomen suurin jazz-musiikkiin keskittyvä festivaali. Joka vuosi Heinäkuussa Pori pysähtyy totaalisesti ja kaupunkiin virtaa turisteja ympäri Suomea, sekä ympäri maailmaa jopa! Pori Jazzeilla on nähty maailman huippuluokan artisteja, kuten Allanis Morisette, Bruce Springsteen, sekä jopa itse Paul McCarthy. Onhan siellä myöskin muuan Carlos Santana käynyt latino-rytmejään vinguttamassa, upeilla sähkökitara-sooloillaan.
Pori Jazzin historiaa
Kuten edellä jo kertaalleen mainittiinkin, Jazzeilla on esiintynyt toinen toistaan nimekkäimpiä artisteja. Yksi legendaarisimmista muusikoista on kuitenkin USA:lainen jazz-trumpettia soittava Ted Curson, joka esiintyi Pori Jazzeilla yhtäjaksoisesti 46 vuotta, kunnes valitettavasti menehtyi vuonna 2012.
Pori Jazzien päänäyttämönä toimii kokemäenjoen rannassa sijaitseva kävelykatu, joka suljetaan aina viikoksi, kun festivaalit alkavat. Suurin osa artisteista esiintyy joen toisella puolella (jonne pääsee useiden eri siltojen kautta) kirjurinluodon areenalla, johon mahtuu kymmeniä tuhansia samanaikaisia katsojia. Festivaalin vetonaulana toimiikin sen edullisuus, sillä yli 50% kaikista konserteista on yleisölle ilmaisia. Vain maailman suurimpien tähtien katsominen maksaa pääsylipun verran, joka sekin on yleensä hyvin maltillisesti hinnoiteltu. Omien juomien vieminen koko jazz-kadun alueelle on aina kiellettyä. Kovakaan jano ei kuitenkaan yleensä pääse yllättämään, sillä katu on täynnä jokilaivoja, sekä kuppiloita, josta janoiset sankarit saavat mieleistään virvoketta aina aamu yhdeksästä, ilta kymmeneen. Koska kadun varrella on luonnollisesti normaalia asutusta, katu hiljennetään jo klo 22, jotta alueella asuvat eivät häiriintyisi.
Vuoden 2018 Jazzeja varjosti ikävä julkisuus, kun juuri tuoreeltaan nimitetty toimitusjohtaja Aki Ruotsalan vanhat kommentit vuotivat julkisuuteen. Kävi ilmi, että tuore toimitusjohtaja oli äärimmäisen homo-vastainen. Tämä ei luonnollisesti sopinut ison festivaalin imagoon, saati sen arvoihin. Ruotsala erotettiin välittömästi julkisuuskohun noustua. Tämä oli oiva peliliike Pori Jazz Oy:n hallitukselta, joka onnistui pitämään suurimman osan esiintyjistä listoillaan, jotka olivat uhanneet boikotoida kyseistä tapahtumaa.
Pori Jazzin tulevaisuus
Mikäli paikallisilta kysytään, tapahtuma on mennyt valitettavasti huonompaan suuntaan viimeisen vuosikymmenen aikana. Paikallisia ei oikein jaksa enää kiinnostaa kyseinen juhla, sillä se alkaa olemaan ns. menneen talven lumia. Osaa tämä saattaa jopa ärsyttääkin, sillä kaupungissa on hyvin paljon vilskettä ja mekkalaa, jazz-festivaalien aikana. Tähän ei luonnollisesti jäärät porilaiset ole tottuneet.
Positiivisia tulevaisuudennäkymiä kuitenkin povataan artistien osalta, sillä vaikka festivaali on vanha ja kulunut, sinne edelleen saadaan houkuteltua vuosi toisensa jälkeen Jazzin, sekä R’N’B:n ykkösnimiä.
Sponsorointia ulkopuolelta
Ulkomaalaiset peliyhtiöt ovat jo vuosikausia pyrkineet auttamaan tapahtumaa rahallisesti, mutta tämä ei valitettavasti ole arpajaislakimme vuoksi ollut vielä mahdollista. Mm. useat netticasinot ovat esittäneet kiinnostuksensa tapahtumaa kohtaan, koska siellä liikkuu pääasiallisesti kävijäkuntaa, jota he eivät muita markkinointikanavia pitkin tavoita kovinkaan helposti. Jazz-festivaalin kävijä on n. 40-50v mies / nainen. Tässä ryhmässä ostovoimaa löytyy mukavasti, joten ei mikään ihme, että monenlaiset tahot ovat kiinnostuneet markkinoimaan tuotteitaan ja palveluitaan juuri tälle ryhmälle.