Ehkäpä hieman yllättäenkin, lähinnä tangoista ja kansanlauluista tunnettu 1920- ja 1930-luvun Suomi oli myös melko hyvin omaksunut uuden amerikkalaisen jazz-musiikin. Suomen suurimmissa kaupungeissa toimi pieni mutta sitäkin innokkaampi muusikoiden joukko, joka aktiivisesti kuunteli ulkomaisia radiokanavia ja etsi uusia vaikutteita. Jazzia esitettiin paljon vuosisadan alun Helsingissä ja yksi tunnetuin kotimainen jazzia esittävä orkesteri oli nimeltään Dallape. Tämä yhtye on toiminnassa edelleenkin, mikä tekee siitä erään maailman pitkäikäisimmistä yhtäjaksoisesti toiminnassa olleista orkestereista.
Dallapé -yhtye
Myös suomalaisen haitarijazzin edelläkävijäksi mainitty Dallapé aloitti toimintansa vuonna 1925 haitaristi Martti Jäppilän, rumpali Mauno Jonssonin ja laulaja Ville Alangon johdolla. Yhtyeen pohjana toimi kokoonpano Rajamäen Pojat. Ensimmäiset esiintymiset tapahtuivat Helsingin Sörnäisissä, Vennu-nimisellä klubilla. Vuoden 1925 yhtyeeseen liittyi vielä Erkki Majander toiseksi haitaristiksi. Soittimina heillä olivat italialaiset Dallapè & Figlio -hanurit, joista yhtye sai myös uuden nimensä. Sen ensimmäinen tunnettu kappale oli nimeltään Alaska, ja sen lauloi Ville Alanko
Kun seuraavana vuonna orkesteriin liittyivät ksylofonisti Eino Katajavuori ja saksofonisti Helge Pahlman – molemmat olivat käyneet musiikki-konservatorion – alkoi Dallapén seuraavien vuosikymmenten ydinkokoonpano olla valmis. Viimeksi mainituista Katajavuoresta ja Pahlmanista tuli myös orkesterin kantavia voimia pitkäksi aikaa. Katsaus suomalaisiin jazz-muusikoihin on luontevaa aloittaa Dallapé-orkesterista, sillä siinä vaikuttivat maamme ensimmäiset jazz-musiikin pioneerit.
Onni Gideon
Onni Gideon Tervonen syntyi vuonna 1921 Venäjän Balasovissa ja kuoli 1994 Helsingissä. Hänestä tuli suomalainen säveltäjä, muusikko ja viihdyttäjä, ja hänet muistetaan erityisen hyvin hänen havaijinkitaran soitostaan. Hänen yhtyeensä muita instrumentteja olivat muun muassa viulu ja kontrabasso. Ensimmäinen havaijilaismusiikkiin erikoistunut yhtye perustettiin vuonna 1941, ja se oli nimeltään Oahu Trio. Myöhemmin se vaihtoi nimensä Aloha Hawaijiksi. Onni Gideon oli myös uranuurtaja suomalaisen rock-musiikin puolella, sillä hänen alkuvuodesta 1957 julkaisema “Hawaiian Rock” on tiettävästi ensimmäinen täysin suomalainen rock-levytys. Gideonin tunnetuin kappale oli Tiikerihai (alkujaan Peter Hodkinsonin sävellys Tiger Shark).
Gideonin yhtyeistä tunnetuin oli varmastikin 1950-luvulla toiminut Onni Gideonin Kvintetti, johon kuuluivat:
- Teuvo Suojärvi (piano, harmonikka, urut)
- Onni Gideon (kontrabasso, havaijinkitara)
- Ville Katz (rummut)
- Herbert Katz (sähkökitara)
- Ossi Malinen (saksofoni, huilu)
Myös Matti Oiling soitti Onni Gideonin yhtyeessä rumpuja.
Onni Gideon ei ollut ehkä aivan täysverinen jazz-muusikko – tai hän oli niin paljon muutakin – mutta hänen orkestereillansa oli kuitenkin suuri merkitys kotimaisen jazzin ja kevyen musiikin tuotantoon.
Matti Oiling
Kaj-Matti Oiling (1942 Helsinki – 2009 Fuengirola, Espanja) oli eräs arvostetuimmista suomalaisista jazz-rumpaleista. Hän ryhtyi soittamaan rumpuja ammattimaisesti jo alle 20-vuoden iässä Onni Gideonin TV-orkesterissa. Hän tulikin suuren yleisön tietoisuuden Suomen television varhaisen viihdeohjelman Sirkus Papukaijan kautta, jossa Gideonin orkesteri oli tärkeässä roolissa. Oiling oli myös merkittävä studiomuusikko, ja hän oli varmasti 1960-luvun ja 1970-luvun alun halutuin studiorumpali. Hänen soittoaan kuulee myös useimmissa tuon ajan iskelmämusiikin tallenteissa.
Matti Oiling teki jazzin ohella uraa myös rock-musiikin puolella, ja hän on vaikuttanut esimerkiksi sellaisissa bändeissä kuin Jormas ja Jussi & The Boys. Vuonna 1969 hän kuitenkin perusti ensimmäisen oman yhtyeensä, joka oli nimeltään Happy Jazz Band. Se julkaisi ensimmäisen levynsä jo vuonna 1970. Bändi oli käytännössä toiminnassa huimat neljäkymmentä vuotta, ja se soitti jazzin ohella myös kaikkea rhytm’n blues -vaikutteista musiikkia. Oiling kirjoitti myös opetuskäyttöön tarkoitetun kirjan “Rumpalin ABC” v. 1969 ja julkaisu Rumputunti-nimisen opetusvideon vuonna 1988.
Pekka Pohjola
1960- ja 1970-luvun vaihteissa vaikuttanut suomalainen progressiivinen rock -musiikki eli “proge” toi tullessaan uudenlaisia yhtyeitä, joissa vaikutti useita taiturimaisia soittaja-virtuooseja. Tämä oli uusi ilmiö suomalaisessa pop-musiikissa, joka siihen asti oli ollut lähinnä amerikkalaisten ja italialaisten iskelmien suomenkielisiä käännösversioita hyvin vaihtelevalla laadulla toteutettuna. Nyt ilmestyivät kuvaan sellaiset muusikot kuin Jukka Tolonen, Pekka Pohjola, Albert Järvinen, Hasse Walli ja esimerkiksi Jim Pemproke (joka oli tosin muuttanut Suomeen Englannista 1960-luvun puolivälissä). Monet heistä olivat myös menestyneitä jazz-muusikoita, Jukka Tolosen ohella erityisesti basisti Pekka Pohjola kuuluu monien mielestä suomalaisten jazz-basistien kovimpaan klaaniin.
Pekka Pohjola (1952 – 2008) kuului tunnettuun musiikkisukuun, ja esimerkiksi hänen isänsä oli sellisti ja kuoronjohtaja Erkki Pohjola. Hän opiskeli Sibelius-Akatemiassa pianon ja viulun soittoa, mutta sai eräänlaisen “rock-herätyksen” vuonna 1972, ja loppu onkin historiaa. Hän vaikutti muun muassa legendaarisessa Wigwam-yhtyeessä.
Severi Pyysalo
Nuoremman polven jazz-muusikoista voidaan mainita vielä ainakin Severi Pyysalo (s. 1967). Hänen instrumenttejaan ovat vibrafoni ja ksylofoni, ja hän nousi maineeseen jo varhaisnuoruudessaan 1980-luvulla taiturimaisten vibrafoni-soolojensa kautta. Pyysalo on myös säveltäjä, ja häntä pidetään yhtenä maailman parhaimmista vibrafonisteista. Severi Pyysalon lisäksi voitaisiin mainita vielä useita muitakin tunnettuja muusikoita, kuten esimerkiksi kitaristi Marzi Nyman.